sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sienipiirakka


Tähän piirakkaan päätyivät osa eilen löytämistäni kanttarelleista ja mustista torvisienistä.Toki tähän piirakkaan käyvät myös mitkä tahansa muut sienet. Olikin mukava sienestys sää ja tyttökin jaksoi eväiden voimin koluta metsiä parin tunnin ajan. Taitaa olla kasvamassa tyttärestäkin innokas sienestäjä ja sienten ystävä, kuten äitinsäkin. Nyt jo voisin lähteä uudestaa metsiä koluamaan.  Hyvän suppilovahveropaikan löytymisestä vielä haaveilen, mutta sellaista ei ole vielä koskaan vastaan tullut. Ehkä se on etsijästä kiinni. :)

Tässä ohjeessa  pisti silmään etenkin tuo hieman erilainen pohja ja päätin kokeilla juuri sen vuoksi. Kannatti kokeilla, pienen palan maistoin ja hyvää oli. Salaatin kera lähtisi isompikin nälkä. Alkuperäinen ohje on peräisin Etelä-Suomen sanomista, josta äitini sen oli talteen napannut. Sieltäpä kopioin sen eilen matkaani mukaan ja tässä ohje kokonaisuudesaan pienen pienin muutoksin:


SIENIPIIRAKKA

Pohja
150g margariinia
150g porkkanaraastetta
1,5dl vehnäjauhoja
1,5dl kaurahiutaleita
3/4tl leivinjauhetta
3/4tl suolaa

Täyte
3 sipulia
n. 1 litra käsittelemättömiä sieniä
1rkl öljyä
2dl ruokakermaa
1 muna
2dl juustoraastetta
ripaus suolaa, valkopippuria

Aloita sekoittamalla keskenään margariini ja porkkanaraaste. Lisää seokseen kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina jauhoja apuna käyttäen voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 225 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Aloita täytteen valmistaminen paistamalla sipulit ja sienet öljyssä paistinpannulla. Hauduta pehmeiksi. Sekoita keskenään ruokakerma, juustoraaste ja mausteet. Lisää joukkoon sipuli-sieniseos ja kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista vielä 200 asteessa 20-25 minuuttia. 


3 kommenttia:

  1. Oi, nyt kyllä alkoi tekemään mieli sienipiirakkaa, herkullisen näköinen!
    Sienirikasta syksyä toivotellen!

    VastaaPoista
  2. niin piti kysymäni,saako sinut linkittää?

    VastaaPoista
  3. Tottahan toki saa linkittää. Tämä olikin todella hyvää sienipiirakkaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!