keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Kookos-rahkapullat


Mikään ei kyllä voita tuoretta pullaa! Aamupäivä meni vapaapäivän kunniaksi kuinkas muuten kuin siivoamalla ja kun kerran vauhti jäi päälle, tein pullataikinan kohoamaan ja selailin lahjaksi saamastani kirjasta mukavalta kuullostavaa ohjetta mitä taikinasta tehdä. Rahkaa, kookosta ja vaniljakastikejauhetta löytyi kaapista, joten asia oli sillä selvä ja tässä on lopputulos. Kerrassaan hyvää! Seuraava ohje on suoraan kirjasta Pieni pullakirja.


KOOKOS-RAHKAPULLAT

Taikina
2,5dl maitoa
1pss kuivahiivaa tai 1/2 pala tuoretta hiivaa
1 kananmuna
1dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
1rkl kardemummaa
ripaus suolaa
n. 7dl vehnäjauhoja
75g margariinia

Täyte
250g maitorahkaa
1pss vaniljakastikejauhetta
100g kookoshiutaleita
1dl sokeria
1rkl vaniljasokeria


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää joukkoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Alusta vehnäjauhot taikinaan ja lisää niiden joukossa kuivahiiva. Vaivaa taikina kimmoisaksi ja lisää loppuvaiheessa sulatettu margariini. Anna taikinan kohhota liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi. 

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Sekoita keskenään kaikki täytteeseen tulevat aineet ja levitä täyte taikinalevyn päälle. Kääri levy rullalle ja leikkaa 16 osaan. Nosta pellille ja anna kohota.

Voitele kohonneet pullat ja ripottele päälle kookoshiutaleita. Paista 225 asteessa n. 10-15 minuuttia.

Tähän loppuun vielä työkaverille mennyt koriste rippijuhlien kakkuun. Toiveena oli tytölle päälle tuo valkoinen alba eikä kukkia ympärille, koska koriste tulee mansikkakkun päälle. Tässä on loppulos. Yhden pienen pienen ruusun päädyin kuitenkin tytön käteen laittamaan. Ei ole pahemmin tekemisen puutetta tarvinnut kokea, sen verran monta koristetta on työn alla, mutta sehän on vain kivaa. :)


sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Uuden leikkimökin juhlintaa


Pienestäkin on kiva joskus laittaa pienimuotoiset juhlat pystyyn. Vihdoin ja viimein on tähän pihaan saatu Neean kauan odottama leikkimökki. Nyt se on maalattu ja sisustettu viimeistä nurkkaa myöten keltaisella - neidin toiveesta. Lupasin tehdä kakun ja kutsua mummit ja vaarin sekä kummitädin koirineen kyläilemään kunhan mokki on valmis, joten sitä päivää on sitten juhlittu tänään tämän kakun merkeissä. Ajatus oli kahvitella missäs muualla kuin leikkimökissä mutta viileähkö ja sateinen sää pilasi suunnitelmat heti aamusta. Ainahan voi ottaa uusiksi kun sää on aurinkoinen ja lämmin ja juhlistaa ulkona uudemman kerran. :)

Kakku pitää sisällään mansikkamoussea (kermavaahto, rahka ja pussi pakastemansikoita) ja hieman valkosuklaata. Sokerikreemin päällä vihreä marsipaani. Kakun alareunan ruoho pastavärillä värjättyä sokerikreemiä. Karkkimassasta tehtyjä kukkasia ja leppäkerttuja siellä täällä sekä pikeeristä tehtyjä perhosia. Noista perhosista ohjetta tulossa myöhemmin. Huonosti kuvassa näkyvässä tekstissä lukee: Onnea uudelle leikkimökille.


perjantai 13. toukokuuta 2011

Koristeita, koristeita


Tämän ensimmäisen koristeen tein työkaverin pyynnöstä hänen appivanhempiensa 40-vuotis hääpäiväkakkuun. Toiveena oli kuin hääkakun koriste, mutta tuollaisella punaisella mekolla ja harmailla hiuksilla Lopputulokseen olen itse ihan tyytyväinen, mitä nyt tästä miespuolisesta hahmosta tuli hieman lyhyempi kuin ajattelin, se kun kutistui kuivuessaan hieman kokoon jalkojen painuessa hieman kasaan ja näyttääpä mies vahingossa astuneen vaimonsa hameen helman päällekin... :)

Seuraavat kokkipojat menevät nyt keväällä kokiksi valmistuvan kakkua koristamaan. Kakuista lisää myöhemmin, kunhan on aika ne tehdä. Toinen sai nojailtavakseen kauhan ja toinen syliinsä kattilallisen porkkanoita. Kokin hattu on kyllä niin uskomattoman vaikea tehdä, en vaan ymmärrä miten sen muotoilemiseen voi mennä tuhottomasti aikaa eikä lopputulos ole lainkaan se mitä ajatteli. :) Pääasia että hatut on nyt kummankin kaverin päässä.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kalkkunavoileipäkakku


Pöytää koristi myös tämä voileipäkakku. Hieman vaihtelua sille ihan perinteiselle kinkkukakullle jota tässä perheessä on syöty monet kerrat. Tästä tulikin hyvää, varmasti tulee tehtyä toistekin. Täytteenä siis vain tätä yhtä lajia täytettä, mutta miksei tälle voisi kehittellä kaveriksi jonkin toisen makuisenkin täytteen.


KALKKUNAVOILEIPÄKAKKU

Täysjyväpaahtoleipää

250g kalkkunaleikkelettä
1prk ananasmurskaa
1-2 maustekurkkua
1prk ruohosipulituorejuustoa
0,5prk kermaviiliä
0,5prk maustamatonta tuorejuustoa
ripaus mustapippuria

Kostutukseen maito/lihaliemi

Kuorrutukseen 0,5prk kermaviiliä, 1prk italian yrtit tuorejuustoa, 0,5prk maustamatonta tuorejuustoa

Koristeena kurkkua, herneenversoja, salaattia ja cantaloupe-melonia


Äitenpäiväkakku


Tätä lämmintä äitienpäivää on juhlittu tämän moisella äidin ja tyttären yhteisellä aikaan saannoksella. Onkin aurinko paistellut niin lämpimästi, ettei ole paljoa sisällä tarvinnut nenäänsä näyttää. Valkovuokkoja kerätty, ulkona istuskeltu kakun syönnin merkeissä ja puuhailtu jos jonkinmoista, mikäs sen mukavampaa. Kohti kesää ollaan lämmöstä päätellen vaihdilla menossa ja hyvä niin, kyllä sitä kylmää ja lunta jo ihan aikansa kestikin. :)

Kakkua koristaa tyttäreni kädenjälki kera sokerimassasta tehtyjen valkovuokkojen. Vähän kimalletta vielä sinne tänne ja valmis. Sisällään vaalea kakkupohja pitää sitrtuunatäytteen ja valkosuklaata - hyvää oli.


maanantai 2. toukokuuta 2011

Sitruunavaahtikset


Taidan olla hurahtanut sitruunaan. Ainakin mieleen putkahtaa vähän väliä uusia ideoita mihin sitä voisi käyttää. Vaahtokarkkeihin tällä kertaa. 

Näistä tulikin mukavan sitruunaisia, sopivan kirpeitä, sopivan makeita. Perusohje vaahtokarkkeihin löytyy blogista jo aiemmin, täältä. Ohjeessa oleva vesi on vain korvattu sitruunamehulla ja lisäksi lisäsin sitruunamehu-sokeri seokseen yhden sitruunan raastetun kuoren. Vielä hieman keltaista väriä ja valmista! Kyllä nämä vaan ovat parempia kuin ne kaupan hyllyltä löytyvät. :)