lauantai 3. syyskuuta 2011

Mustikkapiirakka


Niin se syksy sitten pikkuhiljaa tekee tuloaan syyskuun alkamisen myötä. Toivottavasti sitä aurinkoa riittää kesältä vielä näin syksyksikin, varsinkin kun muutaman päivän päässä häämöttää vielä yksi pitämätön kesälomaviikko. Tänään se ainakin mukavasti lämmitti metsässä sienien etsimisen ja keräilyn lomassa. Uusi sienipiirakan ohjekin matkasi mukana takaisin kotiin, ehkäpä sitä kokeillaan seuraavaksi.

Tämän helpon ja maistuvan mustikkapiirakan ohje on peräisin työkaverilta. Alkuperäiseen ohjeeseen lisäilin mukaan hieman sitruunan raastettua kuorta. Hyvin teki piirakka kauppansa kun sen tytön kanssa kyläilemään mennessämme mukanamme veimme. Ihana tekosyy päästä leipomaan, kyläily. :)


MUSTIKKAPIIRAKKA

1kpp sulatettua margariinia
1kpp sokeria
2kpp vehnäjauhoja
1 kananmuna
1tl leivinjauhetta
½kpp maitoa
(1 sitruunan raastettu kuori)
mustikoita


Sekoita keskenään margariini, sokeri ja vehäjauhot murumaiseksi seokseksi. Ota tässä vaiheessa 1/3 osa taikinasta erilleen ja lisää lopun taikinan joukkoon loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja ripottele päälle mustikat. Ripottele lopuksi piirakan päälle aiemmin erilleen ottamasi taikina. Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia tai kunnes piirakan pinta saa vähän väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!