tiistai 30. marraskuuta 2010

Tuulihatut vadelmaisella täytteellä

 
Meinasi tulla niin hoppu näiden kanssa että oli valokuva unohtua. Toista kertaa elämässäni tuulihattuja tein ja himppusen jännitti miten käy lopputuloksen. Ihan hyviltä kuitenkin maistuivat. Tuulihatut tein siis pyynnöstä töihin erään työkaverin viettäessä 60-vuotis päiväänsä.

Tuulihattujen täytteitähän voi muunnella aivan oman mielensä mukaan ja itse ajattelinkin joskus tulevaisuudessa kokeilla suolaista täytettä.



TUULIHATUT

2dl vettä
100g margariinia
2dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa


Laita kattilaan vesi ja margariini ja anna lämmetä hiljalleen kiehumispisteeseen kunnes margariini on sulanut. Lisää tässä vaiheessa kattilaan kaikki jauhot ja sekoita taikinaa kunnes se irtoaa kattilan reunoilta ja pohjasta palloksi. Siirrä tässä vaiheessa jäähtymään toiseen astiaan. Kun taikina on hieman jäähtynyt, lisää kananmunat yksitellen hyvin sekoittaen taikinan joukkoon. Nostele pellille nokareita tai pursota haluamasi kokoisia ja muotoisia tuulihattuja (itse pursotin) pellille. Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia. *Älä avaa uuninluukkua kesken paistamisen.*

TÄYTE

1prk vaniljarahkaa
1prk vaahdotettua Flora Vispiä
pakastevadelmia

Täytteen aineet sekoitin varovaisesti keskenään ja pursotin tuulihattujen sisään tehtyäni niihin ensin veitsellä pienen viillon. Tomusokeria vielä päälle ja valmista.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Broileri-paprika muffinssit

Olen ennenkin tehnyt suolaisia muffinsseja, mutta en koskaan aiemmin broileritäytteellä. Näistä tulikin hyviä ja paistuvat meidän uunissamme varmasti toistekin. Taikina ei ainakaan minun tekemänäni noussut uunissa paljon, joten muffinssivuokiin olisi voinut laittaa enemmänkin täytettä. Eipä tuo tosin makuun vaikuttanut. Taikinan tein hiukan eri ohjeella kuin aiemmin ja se löytyy alkuperäisenä Myllyn Parhaat-sivuilta, täältä.. Tästä samasta taikinastahan voi tehdä vaikka kuinka monta eri versiota vain täytettä vaihtelemalla. Itse ajattelin seuraavaksi tehdä jonkinlaisen version kylmäsavulohesta, mutta yhtälailla täytteeksi käy kinkku, kalkkuna tai tonnikala, mielikuvitusta vain peliin Tässä minun versioni ohjeesta.


Broileri-paprika muffinssit

4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl paprikajauhetta
1tl yrttisuolaa
2 kananmunaa
2dl maitoa
0,5dl öljyä
n. 100g sinihomejuustomuruja
1 paprika
n. 200g broilerisuikaleita

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sitten sekaan muut ainekset. Paista broilerisuikaleet ja pilko paprika kuutioiksi ja lisää ne sinihomejuustomurujen kanssa taikinaan. Itse käytin maustamattomia broilerisuikaleita, mutta vaihteluahan saa makuun käyttämällä valmiiksi maustettuja broilerisuikaleita. Tosiaan ainakaa minulla taikina ei juurikaan uunissa noussut, joten muffinssivuoat saa täyttää aika täyteen. Päälle ripottelin vielä emmental rastetta. Paista 225 asteisessa uunissa n.20 minuuttia, kunnes ovat saaneet kauniin värin pintaan. Lämpiminä maistuivat hyviltä, eivät varmasti hassummilta kylminäkään. 

tiistai 23. marraskuuta 2010

Pähkinä-suklaa ja valkosuklaa-karpalo piparit


Aika on vierähtänyt tiiviistu töissä, mutta eilen aamupäivällä ennen töihin lähtöä oli jotenkin aikansa kulutettava ja tässä on tulos. Lähinnä siihen tyyliin mitä kaapista sattui löytymään. Lpputulokseenkin olen ihan tyyytväinen, vaikken erityisesti pipareiden ystävä olekaan. Tässä seuraa ohjetta:

PÄHKINÄ-SUKLAA PIPARIT

150g pehmeää margariinia
1,5dl sokeria
1 kananmuna
n. 3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
n. 0,5dl maitoa
1rkl tummaa kaakaojauhetta
vaniljasokeria
cashew-pähkinöitä
maitosuklaata

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maito ja kuivat aineet taikinaan. Lisää lopuksi pähkinä- ja suklaarouhe. En juuri pähkinöiden  ja suklaan tarkkaa määrää mittaillut, mutta reilun desin veran kumpaakin. Pyörittelin näistä palloja jotka sitten painelin pellillä n.0,5cm korkeiksi pyöreiksi pipareiksi. Levisivät uunissa melkoisesti, joten jätä reilusti tilaa pipareiden väliin pellillä. Paista 175 asteessa n. 15 minuuttia.


VALKOSUKLAA-KARPALO PIPARIT

Perustaikina ilman kaakaojauhetta sama kuin edellisessä. 
Taikinaan lisäsin 100g valkosuklaata rouhittuna sekä kuivattuja karpaloita hieman pienemmiksi paloiteltuna. Karpaloita saa mielestäni lisätä taikinaan reilummallakin kädellä. Itselläni ei valitettavasti ollut jäljellä kuin puoli pussillista, n. 0,75dl.

torstai 18. marraskuuta 2010

Valkosuklaa-glögikakku


Jouluisella jatketaan edelleen. Tämän tein pyynnöstä työkaverilleni. Toivottavasti maistui. Tästä taidan tehdä jonkinlaisen version meidänkin joulupöytäämme.


POHJA

300g joulupipareita
100g margariinia

TÄYTE

1prk Flora Vispiä
1prk Flora Vanillaa
2prk (400g) Vaniljatuorejuustoa
200g valkosuklaata
1-1,5tl piparkakkumaustetta
6 liivatetta
1dl glögiä

KIILLE

3,5dl glögiä (puolet tiivistettä ja puolet vettä)
5 liivatetta

Murskaa piparit ja lisää niiden joukkoon sulatettu margariini. Painele pipari-margariini seos tarjoilulautaselle irtopohjavuoan pohjalle ja siirrä jääkaappiin odottelemaan täytteen valmistumista.

Vaahdota Flora Vispi ja Flora Vanilla. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja piparkakkumauste. Laita muutamaksi minuutiksi liivattet kylmään veteen. Sulata valkosuklaa ja sekoita täytteeseen. Lämmitä pieni tilkka glögistä ja liuota liivatteet siihen. Sekoita varovaisesti glögi-liivateseos täytteen joukkoon. Sokeria voit halutessasi lisätä, mutta mielestäni se eisitä tarvinnut, koska valkosuklaa on jo itsessään sen verran makeaa. Kaada ja tasoita täyte pohjan päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään.

Kun täyte on kunnolla hyytynyt, valmista kiille. Lämmitä pieni määrä glögistä ja liuota liivatteen siihen. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuin kaadat täytteen päälle. Siirrä jääkaappiin ja anna olla siellä mielellään seuraavaan päivään.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Muumitalo


Voi hermojen kiristys sentään tämän talon kanssa! Tuo katto sai minut vannomaan etten enää ikinä yritä koota samanmoista taloa. Liikaa osia, liian vähän käsiä, siinäpä se lyhykäisyydesään.

Tämän piparkakkutalon tein pyynnöstä työkaverilleni ja se matkaa uuteen kotiinsa heti huomenna. Alunperinhän olin ajatellut tehdä tällaisen meille kotiin, mutta nyt tuntuu siltä, että meidän pöytääkoristaa jotain ihan muuta mallia oleva talo. Jouluun on aikaa, mieli voi toki muuttua...

Tein piparitaikinasta myös muumihahmoja ja koristelinkin ne jo, mutta totesin niiden sitten olevan aivan liian isoja kun olisivat olleet kolmisen kertaa tuon pikkuoven korkuisia. Siispä suunnitelma B käyttöön ja väsäämään muumihahmoja sokerimassasta. Noh, kyllähän ne tunnistaa, mutta paremminkin olisi voinut onnistua. Ovat raukat muumipeikkoa ja Pikku Myytä lukuunottamatta jääneet ilman jalkojakin. :)

maanantai 15. marraskuuta 2010

Suklaista isänpäiväkakkua


Tämän näköisellä kakulla juhlittiin tänä vuonna isää. Koristelu pursotuksia lukuunottamatta tyttäreni käsialaa. Neealla olikin hauskaa kun sai piirtää sokerimassalevyn päälle. Piirroksesta löytyy niin Neean itsensä lisäksi tietysti päivänsankari isi,äiti, mummi, vaari, kummisetä jne. Ruusun nuput ovat myös Neean tekemiä, värien valintaa myöten. Vinkkiä kukkasiin nappasin Kinuskikissalta, täältä. Tosin kukkasten teko-ohjeesta poiketen meidän ruusut on tehty sokerimassasta.

Kakku on tehty uusinta Ruoka-Pirkka lehteä vinkkinä käyttäen. Kakkupohjan ohje on suoraan tuosta lehdestä. Kakun välissä itse tehtya vadelmakiisseliä ja kermaavaahtoa. Aiemmin en ollut tällaista pohjaa kokeillutkaan tehdä, mutta tästä tuli hyvää, joten tässäpä ohje teillekin:

SUKLAAKAKKUPOHJA

150g taloussuklaata
150g margariinia
4 kananmunaa
2dl sokeria
2,5dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta

Paloittele suklaa kattilaan. Lisää margariini. Sulata miedolla lämmöllä rauhallisesti sekoittaen. Kun suklaa sulanut, siirrä pois levyltä.

Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon suklaa-rasvaseos. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe.Siivilöi jauhoseos taikinaan varovaisesti sekoittaen. 

Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 45 minuuttia.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Piparkakkutaloja ja -kuusia


Näin jouluisen näköiseltä näytti keittiössä toissapäivänä. Nämä matkaavat kaikki työpaikkamme myyjäisiin. Ja kyllä oli taas niin hermojaraastavaa saada piparkakkutalon palaset osumaan kohdilleen jottei ihan hassulta näytä. Onneksi tuo sokerikuorrute on keksitty, sillä peittää kaikki pahimmat. :)

torstai 11. marraskuuta 2010

Jouluisia kransseja


Ja leivonnasta askarteluun. Eilen illalla puraisi askartelukärpänen ja tällaiset kranssit sain aikaiseksi. Tämä ensimmäinen taitaa päästä koristamaan ulko-ovea ja alempi tonttuineen päätyy jonnekin sisätiloihin kunhan tuo joulu himppusen lähemmäs tulee.



Tänään on vapaapäivän ratoksi tehty piparkakkukuusia ja -taloja tulevia työpaikan myyjäisiä ajatellen, joten niitä seuraavaksi kunhan ehdin ne kuvailla ja tänne siirrellä.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Omenainen hyydykekakku


Tämän näköinen kakku matkasi mukanani tiistaina aamulla töihin kahvipöydän koristeeksi. Sujuu tuo työnteko sutjakammin kun saa lisäenergiaa. :) Lumihiutaleet kakun päälle tehty sokerimassasta ja kiinnitetty kakun pintaan sulatetulla valkosuklaalla. Säilyivät useamman tunnin hyvinä sulamatta. Ohje oli tällainen:

POHJA

300g kaurakeksejä
100g margariinia



TÄYTE

1prk vaanhtoutuvaa vaniljakastiketta (2,5dl)
1prk Flora vispiä
200g maustamatonta tuorejuustoa
3prk Piltti omenasosetta
n. 1dl sokeria
0,5dl omenamehua
6 liivatetta

KIILLE

1prk omenasosetta
2dl omenamehua/tai osa mehusta vettä
3 liivatetta
(vihreää elintarvikeväriä)

Musrkaa keksit ja  sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen. 

Vaahdota vaniljakastike ja Flora vispi erillisissä kulhoissa ja yhdistäsitten keskenään. Lisää seokseen tuorejuusto, omenasoseet ja sokeri man mukaan. Lisää lopuksi kuumennettuun omenamehuun liuottamasi liivatteet koko ajan seosta sekoittaen. Levitä täyte keksipohjan päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään.

Kun täyte on muutaman tunnin hyytynyt, voit halutessasi tehdä kiilteen kakun päälle. Sekoita keskenään omenasose ja suurin osa mehusta/vedestä. Kuumenna loput mehusta ja liuota siihen liivatteet. Sekoita liivateseos sekoittaen mehu-omenasose seokseen. Värjää halutessasi elintarvikevärillä. Kaada täytteen päälle ja anna olla jääkaapissa kunnes kiille on hyytynyt.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Sitruunamarenkipiiras


Uskomattoman huono kuva, mutta tämä oli niin hyvää, että päätin sen kuitenkin tänne laittaa. Ohjeessa olevassa kuvassa lopputulos oli niin paljon nätimmän näköinen, mutta kaikki ei aina tässä keittiössä onnistu täydellisesti.. Maku oli kuitenkin hyvä. Ohjeen löysin lahjaksi saamastani Ruokasuosikit - jälkiruoat kirjasta.

POHJA

185g vehnäjauhoja
85g margariinia
55g tomusokeria
puolikas munankeltuainen
1,5rkl maitoa


Siivilöi jauhot kulhoon ja nypi joukkoon margariini. Lisää muut ainekset. Painele taikina kokoon jauhotetulla alustalla ja siirrä jääkaappiin puoleksi tunniksi.

TÄYTE

3rkl maissitärkkelystä
3dl vettä
2 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
185g sokeria
2 munaa valkuaiset ja keltuaiset erotettuna


Voitele 20cm:n piirakkavuoka. Kauli taikina n. 5mm paksuiseksi ja vuoraa sillä vuoan pohja ja reunat. Pistele pohja haarukalla ja paista 180 asteisessa uunissa 15 minuuttia. Vähennä uunin lämpö 150 asteeseen.

Sekoita maissitärkkelys pieneen määrään vettä. Pane loppu vesi kattilaan. Sekoita siihen sitruunamehu, sitruunankuiri ja veteen liennunt maissitärkkelys. Anna kuumentua kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Keitä hiljaa 2 minuuttia ja jööhdytä sitten hetki. Sekoita joukkoon 5rkl sokerista ja munankeltuaiset ja kaada täyte taikinakuoreen.

Vatkaa munanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon jäljelle jäänyt sokeri ja levitä vaahto piiraan päälle. Paista 40 minuuttia.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Pipokakku


Tämän näköinen kakku lähti enolleni viime viikonloppuna tyttäreni synttäreiden yhteydessä. Kudoin toiveesta lahjaksi pipon (viime vuonna kutomani kateissa)  ja samalla lähti ajatus huumorimielessä tehdä myös kakuksi pipo. Tämä on tällainen pienen pieni yhden, korkeintaan kahden hengen kakku. Koristeena puikot ja lankakerä. Koristeet sokerimassaa ja kakku päällystetty marsipaanin ja sokerimassan pastavärein värjätyllä sekoituksella.  

torstai 4. marraskuuta 2010

Joulukalenteri

Askarteluinnostukselle ei näy loppua... Tällainen joulukalenteri väsättiin tytön avustuksella tässä iltasella ottaen mallia Sinellin lehdestä. Tulitikkuaskeista koottu kalenteriosa ja päällinen huopaa, vanua, pitsiä, tonttujen naamat puunappeja.. Loput 12 askia joita kuvassa ei näy, ovat vastakkaisella puolelle, muuten kalenterista olisi tullut mahdottoman korkea ja liian kapea tonttujen vuoteeksi.

Meinasin ajatuksissani tuhota koko kalenterin jujun kun olin jo vähällä liimata askit yhteen myös tuosta keskeltä, jolloin laatikoita olisi siis ollut ihan mahdoton aukaista. Nyt pysyvät tuon huovan avulla yhdessä ja kalenterin "luukut" saa avattua puuhelmestä vetäen. Ja koristeeksi päälle tonttuja unten mailla, niin jouluista... Tämä kalenteri taitaa mennä eräälle suklaan ystävälle, koska tulitikkuaskiin mahtuu juuri sopivasti suklaa per päivä aamun aloitukseksi joulua odotellessa. :)

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Mansikkavaahtokarkit


Tässä seuraa siis ohjetta mansikkavaahtokarkeille, jotka tuossa etualalla kuvassa ovat. Hieman on ohje erilainen kuin aiemmin kokeilemani ja tämä on kyllä ehdottomasti parempi. Aivan ihana ohje, löysin sen Kermaruusun blogista, täältä. Lisäsin alkuperäiseen ohjeeseen vain 0,5tl mansikka-aromia. Hyvänä säilyivät vaikka teinkin karkit hieman etukäteen. Ja maku oli ihanan mansikkainen. Tässä ohje, joka löytyy siis myös tuon linkin kautta suoraan Kermaruusun blogista.


200g sokeria
0,5dl vettä
7 liivatetta
100g valkuaista (n. 3 valkuaista)
1rkl vaniljasokeria
makuaromi
elintarvikeväri
tomusokeri
maissitärkkelys
Aloita mittaamalla sokeri ja vesi kattilaan. Kuumenna sokeriliemi kiehuvaksi ja jatka kunnes se on 127 asteista. (Itse en omista digitalista lämpömittaria ja onnistuin ilmankin, mutta helpompaa on varmasti mittarin kanssa) Tällä välin laita liivatteet kylmään veteen muutamaksi minuutiksi ja vatkaa valkuaiset ja vaniljasokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään n. 1dl tomusokeria ja saman verran maissitärkkelystä ja siivilöi leivinpaperin päälle. Purista liivatteista vesi ja sulata mikrossa välillä sekoittaen liuokseksi. Lisäsin liivateliemeen hieman punaista elintarvikeväriä valeanpunaisen värin saamiseksi ja samaten lisäsin tuon mansikka-aromin. Kun sokeriliemi on 127 asteista, kaada se ohuena nauhana koko ajan sekoittaen valkuaisvaahdon sekaan. Jatka vatkaamista muutama minuutti ja lisää sen jälkeen liivateliemi ja jatka vatkaamista kunnes seos sakenee, muttuu kiiltäväksi ja hieman jäähtyy.   
Tässä vaiheessa laitoin massan pursotinpussiin, josta leikkasin pään pois. Pursota tankoja tomusokerilla ja maissitärkkelyksellä sirotellun leivinpaperin päälle ja anna olla huoneenlämmössä muutaman tunnin. Katkaise vaahtikset saksilla tai veitsellä ja kierittele tomusokeri-maissitärkkelyksessä kauttaaltaan. Säilytä suljetussa rasiassa.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Heijastimia



Nyt mennään kaukaa leivonnasta, mutta näin joulun tullessa iskee jokavuotinen inspiraatio askarrella milloin mitäkin ja tässä on tämän vuotisen aloituksen tulosta. Näitä heijastimia alkaa kertyä pikkuhiljaa niin paljon ideoiden myötä, että taitaa löytyä joka kaverin ja sukulaisen paketista tänä vuonna heijastin. :) Eikä ne ideat ole vielä edes loppuneet... Jokaisen heijastimen takana on ommeltuna hakaneula, jotta pysyvät takissa tai laukussa kiinni.