Kuvan kakku matkasi parikymmentä kilometriä työkaverin kahvipöytään muutaman synttärivieraan kera. Olipahan mukava nähdä pitkästä aikaa muutenkin kuin työn merkeissä.
Valkosuklaata, mansikkaa ja hivenen vaniljaa, oikein kesäistä siis kaikin puolin. Aurinkokin suvaitsi tulla pitkästä aikaa ihan kunnolla pilven taa esiin, joten ei muuta kun kameran ja kakun kanssa suunta kohti ulko-ovea. Mukavaa napsia kuvia välillä muuallakin kuin sisätiloissa.
VALKOSUKLAA-MANSIKKAKAKKU
Pohja
175g kaurakeksejä
50g margariinia
Täyte
200g maustamatonta tuorejuustoa
1prk flora vispiä
1prk (2dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200g valkosuklaata
5 liivatelehteä
2rkl sitruunamehua
(tarv. lisää sokeria)
Kiille
3dl mansikkasosetta (soseutin n. 300g pakastemansikoita ja 1dl vettä)
4 liivatetta
2rkl sitruunamehua
0,5dl sokeria
Aloita sulattamalla margariini ja murskaamalla kaurakeksit. Sekoita keskenään. Aseta irtopohjavuoan reuna ilman pohjaa tarjoilulautaselle ja laita halutessasi reunoille esim. reunakalvo tai leivinpaperista suikaleet. Painele keksiseos lautasen pohjalle. Siirrä jääkaappiin kunnes valmistat täytteen.
Sulata valkosuklaa. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja flora vispi molemmat eri kulhoissa. Notkista tuorejuusto ja sekoita vaahdot ja tuorejuusto keskenään. Lisää joukkoon jäähtynyt sulatettu suklaa. Lämmitä sitruunamehu ja liota siihen liivatelehdet joista olet puristanut pois ylimääräisen veden. Sekoita varovaisesti mehu ja liivatteet täytteen joukkoon. Kaada keksipohjan päälle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.
Kun täyte on kunnolla jähmettynyt, valmista kiille kakun päälle. Itse tein tuon mansikkasoseen sekoittamalla tehosekoittimessa pakastemansikat, veden ja sokerin. Toki kiilteenä voi käyttää myös esim. mansikkamehua. Lisää mansikkasoseen/mehun joukkoon kylmässä vedessä liotetut ja kuumaan sitruunamehuun liuenneet liivatelehdet. Kaada kiille täytteen päälle ja laita takaisin jääkaappiin. Anna olla jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään ja lopuksi koristele.