sunnuntai 14. elokuuta 2011

Mustikkakeksit


Nämä ovat viime viikolta sateisen päivän tulosta. Ohjeen löysin Pullahiireltä  ja tuo alla oleva ohje onkin suoraan sieltä, mitään en ohjeessa muuttanut. Näistä tuli aika ihania, pienemmän neidin suuhun ainakin katosivat ja vauhdilla, niin vauhdilla että piti lautasta siirtää vähän ylemmäs käsien ulottumattomiin. Itse en kekseistä niin välitä, mutta nämä maistuivat kyllä minullekin.

Mustikkakeksit




225 g suolatonta voita

2 dl sokeria

1,5 dl ruokosokeria
2 munaa

7 dl vehnäjauhoja
  3 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

ripaus suolaa
3 dl mustikoita

Vatkaa sokerit ja pehmeä voi keskenään sekaisin. Lisää joukkoon munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne edellisten joukkoon sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon mustikat varovasti nostellen. Pyörittele taikina varovasti palloiksi leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa noin 12 minuutin ajan. Oma uunini vaati hieman pidemmän paistoajan, muuten olisivat jääneet todella vaaleiksi ja todella pehmeiksi.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa herkulliselta!
    Täälläpäin on tullut tänä vuonna niin huonosti mustikkaa, että paljon ei talven varalle ole saatu kerättyä...harmillista!

    VastaaPoista
  2. Täällä mustikkaa taas olisi niin paljon kuin vain kerätä jaksaisi. Pakastimellakin vain on rajansa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!