sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Joulun odotusta


Joulua tässä kovasti odotellaan ja sen eteen on jo tehtykin jos jonkinmoista, siksi tuo leivontapuolikin on lähes kokonaan viime viikkoina jäänyt. Pipareita lukuunottamatta, mutta niistä lisää jokin toinen päivä. Joulukortitkin alkavat kohta olla valmiit lähetettäväksi, kerrankin ajoissa. :)

Pitkästä aikaa teki mieli tehdä itse glögiä, viime vuosina kun se on tullut ostettua suoraan kaupan hyllyltä. Helppoa, kunhan kaikki mausteet löytyvät kaapista. Tämän ohjeen löysin netin syövereistä, en vain valitettavasti muista sen tarkemmin mistä. Hajamielinen kun olen, unohdin kirjoittaa osoitteen ylös. 

GLÖGI

2dl mustaherukkamehutiivistettä
6dl vettä (itse laitoin hieman enemmän)
0,5dl fariinisokeria
4 kanelitankoa
10 mausteneilikkaa
5 maustepippuria

Mittaa kaikki aineksen kattilaan ja anna kiehua hiljalleen 10 minuuttia. Siivilöi mausteet glögin seasta ja nauti. Kyllä tämän maku löi laudalta kaupan glögin.


Työpaikan kahvipöydälle ilmestyi muutama viikko sitten ohje tämän tapaisiin joulupalloihin, jotka siis kutoen tehdään ja siitähän se sitten lähti. Nyt näitä on jo reilut kymmenen. Näistä osa menee työpaikan joulumyyjäispöytään ja osa löytää varmasti paikkansa jostakin päin huushollia ennen joulua. Jännä nähdä miten erilaisia joulupalloja saammekaan työporukalla kudottua.


2 kommenttia:

  1. Hauskan näköisiä palleroita! Noitahan voi tosiaan käyttää vaikka mihin koristeluun.
    Pitäisikin kokeilla joskus itse tehdä glögiä. Mä laiskana kaadan purkista omani... Ne uudet vanilja ja mustikkaglögit on muuten kans tosi hyviä!

    VastaaPoista
  2. Pitänee vierailla kaupan glögihyllyllä, mustikkaglögi kuullostaa sen verran hyvältä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!