maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäivämuffinssit


Teki hirveästi mieli ruveta tekemään ystävänpäiväkakkua, mutta kun niitä on muutenkin tulossa tällä viikolla tehtäväksi, päädyin muffinsseihin. Olipahan perheen kotiin jäävillä sunnuntain viettäjillä jotain puuhaa muffinssien tuhoamisen merkeissä kun tämä äiti lähti viettämään sunnuntai iltaa työn merkeissä. :)

Muffinssit on tehty tällaisella reseptillä:

2 kananmunaa
1,5dl sokeria
100g sulatettua margariinia
1,5 dl maitoa/kermaa
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta
1-2 banaania
suklaarouhetta

Vatkaa ensin munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää sitten vaahdon joukkoon sula rasva, maito ja jauhot joihin olet sekoittanut leivinjauheen ja kaakaojauheen. Lisää lopuksi haarukalla muussattu banaani ja suklaarouhetta makusi mukaan. Itse ehdin käyttää tähän valkosuklaata ennen kuion huomasin että kaapista olisi löytynyt tummaakin suklata, mutta hyvin se valkoinenkin tähön sopi. Paista 200 asteisesa uunissa n. 15 minuuttia. 

Lopuksi koristelin muffinssit vielä sulatetulla suklaalla ja punaiseksi värjäämästäni karkkimassasta tehdyillä pienillä sydämillä joista osan pujottelin riisinuudelin pätkiin.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ


2 kommenttia:

  1. Aurinkoista Ystävänpäivää!

    Hvyä idea tuo riisinuudelisydän.

    VastaaPoista
  2. Ihanat muffinit!
    Aurinkoista ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!