lauantai 3. joulukuuta 2011

Puolukkaglögi


Tästä taisikin tulla uusi lempiglögi joulua odotellessa.Valmistus vie toki tovin aikaa, mutta kattila ei onneksi tarvitse viereensä ketään vahtimaan koko ajaksi. Ja paras osuus tässä on ehdottomasti tuo pullon koristelu jos glögin vie mennessään tuliaiseksi kuten minä tein.

En ehtinyt kotona minkäänlaista onnistunutta kuvaa tästä napata, joten pikkuveljeni otti pullon kainaloonsa ja nappasi kamerani mukaansa ja lähti viereiseen metsään räpsimään kuvia. Saattekin katsella useampaa kuvaa eri kulmista, koska näistä tuli aika hauskoja enkä osannut yhtä parasta valita. :) Voi olla että saa veliseni ottaa kameran lainaan toisenkin kerran...



PUOLUKKAGLÖGI

200g puolukoita
1litra vettä
1dl fariinisokeria
0,5-1dl sokeria (riippuen kuinka makeaa glögistä haluat)
3 kanelitankoa
8 kokonaista neilikkaa


Laita kaikki aineet kattilaan ja anna kiehahtaa miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Nosta liedeltä ja jätä glögi maustumaan ja jäähtymään.vielä hetkeksi kattilaan. Pullota siivilöity ja jäähtynyt glögi ja säilytä jääkaapissa. Aikuisempaan makuunhan tätä saa muokattua lisäämällä joukkoon tilkan alkoholia, mutta meille maistui näinkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!