sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Synttärijuhlintaa



Ei ihan sujunut tuo sokerimassalla kakun päällystäminen, pieniä repeämiä joissain kohdin varsinkin tuolla kakun alareunassa. Mutta onneksi ne voi peittää kukkasin. :) Lopputuloksena kaksi lähes saman näköistä kakkua, kukkia ja kimalletta siellä täällä. Ideat muuttuivat päässä etenkin viime viikon aikana useampaan kertaan, mutta tähän värimaailmaan päädyin ja ihan tyytyväinen olen lopputulokseen.

Kakkupohja on tumma ja sen välissä aprikoosimarmeladia ja vaniljaista valkosuklaamoussea. Koristeista osa sokerimassaa, osa vaniljanmakuista kaulintamassaa. Tuolla kaulintamassalla oli ajatus päällystääkin nuo kakut, mutta viime viikolla Confetissa käydessäni ei koko kaupasta löytynyt paketin pakettia tuota valkoista kaulintamassaa. Siksi siis sokerimassaa.

Oikein paljon kiitoksia kaikille mukana juhlineille sukulaisille, oli kyllä mukava nähdä taas pitkästä aikaa koko sukua! Se siitä seuraa kun tänne hieman kauemman on muuttanut, sukulaisiaan näkee aina vain harvemmin, mutta onneksi on näitä tilaisuuksia juhlia aina silloin tällöin. :)

5 kommenttia:

  1. Vastavierailulle tulin =) Todella ihana ja tyyliks kakku hempein sävyin, kaunis !

    VastaaPoista
  2. Kiva kun tulit visiitille ja kiitos kommentistasi! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana kakku, niin romanttinen!

    VastaaPoista
  4. Onpas todella kaunis kakku! Tosissaankin kauniit ja säihkyvät värit. :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita kakkuja! Linkitän sinut blogiini =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!