sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Macarons


Vietettiin eilen kavereiden kesken synttäreitä ja kaiken sen suolaisen tarjottavan keskelle piti saada myös jotain makeaa. Tai toisin sanoen minun teki mieli kokeilla miten näiden teko mahtaa oikein onnistua. Kerran aiemmin olen kokeillut ja lopputulos oli jotain sanoin kuvaamatonta, ei lainkaan sitä mitä piti. Nyt nappasin tämän helpon ohjeen Ewelyn's Cakeheaven-blogista  ja johan onnistui, ainakin omin silmin katsottuna.

Lähti vähän käsistä tuo homma, lopputuloksena kuutta eri väriä olevia macaronseja. Väliin laitoin osaan lemon curdia ja osaan kaupasta ostettua hasselpähkinälevitettä, ihan hyviä molemmat. Ja se hyväksi todettu ohje tulee tässä:

100g mantelijauhetta
110g kananmunan valkuaista
200g tomusokeria
4 rkl sokeria

Sekoita keskenään mantelijauhe ja tomusokeri. Vatkaa valkuaisia kunnes ne alkavat vaahtoutua ja lisää sitten sokeri yksi ruokalusikallinen kerrallaan. Vatkaa vaahtoa kunnes se on paksua ja kiiltävää. Lisää valkuaisvaanhtoon varovasti käännellen mantelijauhe-tomusokeri seos (seos kannattaa siivilöidä). Itse jaoin tässä vaiheessa taikinan eri astioihin ja värjäsin sen pastaväreillä.
Laita taikina pursotinpussiin ja leikkaan pussin päästä palanen pois tai käytä isoa pyöreäpäistä tyllaa. Pursota pellille haluamasi kokoisia macaronseja. Omistani tuli tuollaisia n. 2,5cm halkaisijaltaan. Tuloksena pitäisi olla tasainen pinta eikä siihen saisi jäädä huippuja. Anna levätä tunnin verran huoneenlämmössä ennen uuniin laittamista. Paista 150 asteessa 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja täytä.

Lisäyksenä vielä, että nämä säilyvät ilman täytettä huoneenlämmössä hyvin useammankin päivän ja monesta blogista olen lukenut, että nämä voi myös pakastaa, mutta sitä en ole itse kokeillut.


4 kommenttia:

  1. Hyvin näyttävät onnistuneen minunkin silmissäni :) Kivan värisiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Olen aina mieltänyt nämä vaikeiksi tehdä, mutta tämä helppo ohje muutti mielipiteeni, tai sitten mentiin tuurilla tähän lopputuloksen... :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hienosti ovat onnistuneet, kauniita! Itse en ole uskaltanut vielä kokeilla...

    VastaaPoista
  4. Kauniita! Ohje tosiaan on yllättävän helppo, ei juuri voi mennä pieleen ja siksi näitä onkin niin kiva nykyään tehdä =) Aivan ihana muuten tuo ihan ekana oleva lilahtava täytekakku <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!