sunnuntai 14. elokuuta 2011

Vaniljainen mustikkakakku


Mustikoilla jatketaan. Tämä kakkunen päätyi eilen vanhempieni kahvipöytään, ajatuksena juhlistaa veljeni nimppareita kun kerrankin pitkästä aikaa osuttiin kaikki saman pöydän ääreen. Löysin kivan reseptin täältä, Suklaamuruja-blogista, mutta lopulta mentiinkin sillä mitä jääkaapista löytyi. Tuo kokeilu jätetään siis vielä toiseen kertaan. Nyt käytettiin mielikuvitusta ja yhdisteltiin jääkaapista sitä sun tätä, ihan hyvällä lopputuloksella.

Nyt taitaa olla aika lähteä kohti keittiötä ja eilistä kanttarellisaalista. Mustikatkin odottelevat pakastimeen pääsyä, joten puuhaa riittää.


POHJA
175g kaurakeksejä
50g margariinia

TÄYTE
1prk Philadelphia tuorejuusto
1prk Flora vanilla
1prk Valio mustikkajogurtti
5 liivatetta
2tl vanilliinisokeria
0,5dl laimentamatonmta mustikkamehutiivistettä

KIILLE
mustikoita
2dl laimeata mustikkamehua
1dl hyytelösokeria

Aloita tekemällä pohja. Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini. Painele seos Irtopohjavuoan pohjalle tarjoiluastialle. Itse vuoraan vuoan reunat leivinpaperilla, jottei kakku jää reunoihin kiinni. Tapoja on monia, kutren tekijöitäkin. Laita pohja jääkaappiin ja valmista täyte.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Flora Vanilla ja lisää joukkoon Philadelphia ja jogurtti sekä vanilliinisokeri. Kuumenna mehu ja liota liivatteet mehun sekaan. Anna hieman jäähtyä ennen kuin lisäät mehun täytteen joukkoon. Kaada valmis täyte pohjan päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään. 

Kun täyte on hyvin hyytynyt, lisää päälle mustikat ja valmista kiille lämmittämällä mehu kattilassa kiehuvaksi ja lisäämällä siihen sitten koko ajan sekoittaen hyytelösokeri. Anna hieman jäähtyä ja levitä mustikoiden päälle. Anna olla jääkaapissa mielellään yön yli.


4 kommenttia:

  1. Raikkaan ja mehukkaan näköinen kakkunen! Tuosta kun saisi palan!
    Saitko hyvän mustikkasaaliin? Täällä päin on tullut tosi huonosti, tympeää.:(

    VastaaPoista
  2. Itse päässyt melko vähällä poimimisella, äitini sen sijaan ei malta pysyä poissa metsästä koska mustikoita kuulemma löytyy niin paljon kuin vaan jaksaa kerätä. Se on siis tietänyt paljon mustikoita minunkin pakastimeeni. :)

    VastaaPoista
  3. Mielikuvitus kakkuilussa on aina hyvästä..varsinkin jos lopputulema näin herkullinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!